Helsingin hienot olympiapaikat

”Kaikkien aikojen pienimmän kesäolympiakaupungin kisoja varten valmistuneet urheilurakennukset muodostavat kansainvälisestikin arvioituna hyvin säilyneen kokonaisuuden, jonka pelkistetty arkkitehtuuri on periaatteiltaan yhtenäistä.”

Näin kaupunki nettisivullaan ”Helsingin kiehtovat olympiarakennukset” aloittaa näiden rakennusten ja paikkojen esittelyn, ja sehän on ihan totta. Aina emme kuitenkaan edes miellä kaikkia näitä kohteita juuri Helsingin olympiakisoihin liittyviksi. Joidenkin kohtalo myös huolestuttaa.

Kruununjalokivi Olympiastadionhan on juuri peruskorjattu, ja täydennetty  mm. katsomokatoksilla, jotka kuuluvat tämän päivän urheiluareenoihin. Ulkonäkö jonkun verran muuttui, mutta ei häiritsevästi, ja stadionin käyttö urheilu- ja muihin tarkoituksiin on nyt vuosikymmeniksi taattu.

Stadionhan rakennettiin jo vuoden 1940 kisoja varten, joita sodan vuoksi ei voitu järjestää. Silloin rakennettiin myös Malmin lentoasema, jota jostakin syystä ei tällä nettisivulla mainita – vaikka Käpylän Olympiakylä kyllä mainitaan, joka ei enää palvellut vuoden 1952 kisoja. Malmin maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen lentoasema on nyt uhanalainen, vaikka itse terminaalirakennus ja hangaari ovatkin suojeltuja.

Sama koskee Eteläsataman Olympiaterminaalia, josta uuden satamasuunnitelman myötä loppuisi laivaliikenne. Jään suremaan sitä, vaikka suunnitelma on muuten järkevä.

Tennispalatsissa ei ole enää aikoihin pelattu tennistä, eikä koripalloa niin kuin olympiakisojen aikana. Rakennus on ulkokuoreltaan suojeltu, ja sisältähän se on jo monta kertaa muuttunut, eikä palvele enää urheilua.

Sen sijaan Töölön Kisahalli palvelee taas urheilutarkoituksia, messuhallikäytön jälkeen. Samoin Uimastadion, Soutustadion, Velodromi, Kumpulan maauimala, Ruskeasuon ratsastushalli ja Lasipalatsi uusine Amos Rex-museoineen palvelevat edelleen helsinkiläisiä.

Jos Tukholmanlaivojen liikenne Olympialaiturilta todella loppuu, terminaalirakennukseen voisi ajatella museo- tai näyttelytilaa esittelemään matkustajalaivaliikenteemme historiaa, mutta myös Helsingin Olympiarakennuksia. Se voisi hienosti täydentää tulevaa arkkitehtuuri- ja designmuseota, jota suunnitellaan sen viereen.

(Först publicerad som kolumn i Helsingin Uutiset 27.2.2021)