Suomi on taas maailmanlaajuisessa tutkimuksessa nimetty
maailman onnellisimmaksi maaksi. Tästä voimme olla iloisia,
ylpeitäkin. Mutta olemmeko kaikki onnellisia?
Se, joka ns. kiireettömässä tapauksessa jonottaa jopa viikkoja
terveyskeskuslääkärille ei varmasti ole onnellinen. Tai se vanhus,
joka odottaa ympärivuorokautista hoitoa liian kauan. Tai se nuori,
joka ei pääse mielenterveyspalvelujen piiriiin, kun tarve olisi.
Eikä se, joka jonottaa tekonivelleikkausta parikin vuotta, kärsien.
Leikkaukset tosin kuuluvat erikoissairaanhoitoon, eli meidän
tapauksessa HUSille. HUS kärsii valtion vääristyneestä
rahoitusmallista, joka ei huomioi mm. sen valtakunnallisia tehtäviä.
Helsinki on sentään sikäli onnellisessa asemassa, että me
pystymme itse päättämään perusterveydenhoidostamme. Mehän
olemme oma hyvinvointialueemme, väestöpohjaltamme maan
selvästi suurin. Rahoitus tulee kuitenkin valtiolta, eli meidän
verorahamme kiertävät sen kautta, ja tämä asettaa tietyt raamit ja
rajat.
Me olemme onnistuneet pysymään näissä raameissa, jopa niin että
viime vuoden tuore tilinpäätös näyttää melkein 30 miljoonan euron
ylijäämää. Kuulostaa suurelta, mutta se on vain prosentti lähes
kolmen miljardin budjetista. Valtiovarainministeriö on kuitenkin
huomannut tämän, ja haluaisi nyt viedä rahat meiltä. Se on
estettävä.
Me nimittäin tarvitsemme rahaa terveyskeskus- ja erityisesti
hammashoitojonojen lyhentämiseen. Meidän täytyy myös panostaa
lisää mielenterveyshoitoon, ja erityisesti matalan kynnyksen, eli
helposti saavutettaviin palveluihin. Puhumattakaan vanhusten
ympärivuorokautisista hoitopaikoista, joista on pula.
Helsinki satsaa nyt uusiin, suuriin terveys- ja hyvinvointikeskuksiin,
joita jo toimii Kalasatamassa ja Vuosaaressa, ja seuraavat
perustetaan Kamppiin ja Myllypuroon. Suunnitteilla on sellaisia

vielä ainakin Haagaan, Malmille ja Oulunkylään. Nämä tarjoavat
kattavia sekä sosiaali- että terveyspalveluita, ja hyvä niin.
Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että näiden yhteydessä
toimivat edelleen pienempien terveyskeskusten verkostot, jotta
peruspalveluja etenkin lapsiperheille ja senioreille olisi jatkossakin
tarjolla lähipalveluina. Ja pidetään edelleen kiinni terveyskeskus- ja
laboratoriokäyntien maksuttomuudesta! Työssä käyvillähän on
ilmainen työterveys, ja ilmainen perushoito kuuluu muillekin.
Henkilöstöpula on viime kuukausina hieman helpottunut, mutta nyt
on haasteena myös pitää kiinni henkilökunnasta. Palkkojen täytyy
olla kilpailukykyisiä, mutta se ei riitä jos työolot, johtaminen ja
viihtyvyys eivät ole kohdallaan. Siinäpä meille haaste.
Ja vielä se omalääkäriasia. Oma lääkäri, tai ehkä pikemminkin oma
terveydenhoitotiimi takaa jatkuvuuden hoidossa, ja sitä tarvitaan!

(Ensin julkaistu HS:n ilmoitusliitteessä 2.4.2025)